tiistai 17. kesäkuuta 2014

Varvikossa tallustellen

Tallustelin viikonloppuna tuolla pihamaalla kamera mukana.
Oli hieman kesäisempää kuin tänään.
Täälläpäin on tänään satanut lunta. Siis, luit oikein. Lunta. Ja keskikesän juhla tuloillaan.
 Itse en kyllä tuota ihmettä ole nähnyt kuin kuvien kautta.
Täällä nyt ollaan villasukat jalassa, vilttiin kääriytyneenä ja takassa tuli.

Nyt niitä muutamia räpsyjä.
Huolissaan olen kyllä kukistani kun tällainen kylmyys iski.
Töissä eräs vanhempi asiakas yritti mua lohduttaa
"Älä sinä tyttö kulta siitä huolehdi. Pakkasta ei oo ollut niin ei ne kukat mene.
Ja jos luntakin sataa, niin sehän on vaan vettä"
Tontin laidalla näytti kasvavan tällaista kukkaa.
Osaisiko joku sanoa mitä tämä on?
T


 Mansikkamaalla on tullut tehtyä nyt iso työ.
Loukkaantumiseni jälkeen en ole paljon voinut puutarhatöitä tehdä.
Mansikkapenkki oli täysin rikkaruohojen peitossa.
Eräänä päivänä huomasin kuinka valtavasti mansikoissa on kukkia.
Nyt oli töitä tehtävä että tyttöset saisivat laittaa kesällä edes muutaman kerran
suun makeaksi oman maan mansikoista (ellei fasaanit ehdi ennen tyttöjä).

Todella paljon rikkakasveissa oli sellaista piikikästä korkeaa kasvia.
Se oli jopa tunkenut itseään tuon peitteen läpi.
Enhän mä siitä kuvaa hoksannut ottaa,
mutta osaisiko joku sanoa mitä se on ja miten siitä pääsisi eroon?






11 kommenttia:

  1. Voi miten kaunista siellä on - toivottavasti eivät kukat liikaa näistä keleistä kärsi. Täällä ei lunta sentään ole tullut, mutta rakeita oli paikoin aamulla sadellut. Hurja tuuli on puhissut ja kylmä on. Minulla menivät jo juhannusruusut viime viikon sateessa - suurin osa kukinnoista maassa.
    Toivottavasti pian vähän lämpenee eikä lunta enää tänä kesänä nähdä!
    Mukavaa juhannusta sinne!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi harmi kun juhannusruusut menivät. Ehditkö niistä lainkaan nauttia? Mukavaa juhannusta myös teille!

      Poista
  2. Voi jummi! On se kumma tuo säiden herra. Jotenkin vielä sellaisen vappuisen lumisateen ymmärtäisin - mutta että juhannusviikolla! Toivottavasti meille kohta alkaisi oikea kesä ja kukat jaksaisi sinnitellä sinne saakka. Todella kauniita kuvia olet jälleen ottanut, etenkin tuo viimeinen kuva. Jäin oikein tuijottamaan sitä - wau! Iloista juhannusviikkoa sinne - vähälumisempaa eritoten! ;)

    VastaaPoista
  3. Kirjoitin jo yhden kommentin, joka sitten hävisi ja ruudulle tuli jokin Bloggerin error. Pöh. Mutta asiani taisi olla lyhyesti ja ytimekkäästi se, että toivotaan hieman vähempilumista juhannusta ja tottakai iloista sellaista. Samalla haluan kehua - tuo viimeinen kuva - se on aivan täydellinen!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä se teksti kuitenkin tuli :) Kiitos kuvakehusta. Täytyy myöntää että itsekin tykkään tuosta.
      Toivottavasti nyt tosiaan tulisi kunnon kesä ja vaikka ne kärpäsetkin mielummin kuin lumi ja kylmyys.
      Mukavaa juhannusta teillekin! <3

      Poista
  4. Siis aivan mielettömän näköisiä kuvia, mutta en voi uskoa että lunta tosiaan tuli...uskomatonta!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos ihanuus <3 Oli kyllä itsekin vaikeaa uskoa kun en omin silmin nähnyt. Töissä ei lunta tullut mutta kylmä oli sielläkin.

      Poista
  5. Upeita kuvia! Meidän mansikkamaalla kasvaa myös semmoisia piikikkäitä kasveja, melko ikävää, kun käden työntää niihin :/ Onneksi nyt jo osaa varautua, kun vaikka niitä kuinka yrittää kitkeä, niin aina ne kasvaa uudestaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitoksia. Mitähän nuo ikävät kasvit ovat. Ne kyllä tulee koko ajan uudestaan vaikka kuinka niitä saisi pois. Hyvin lähtee myös juuria mukana, mutta jääkö sinne kuitenkin jotain pientä juuristoa mistä pääsee uudelleen kasvamaan. Itse onneksi osaa jo varoa mutta pelottaa nuo lapsukaiset.

      Poista
  6. Ihania kesäkuvia <3 Valkoiset kukat varsinkin :)

    LadyBlue is in the House

    VastaaPoista