maanantai 4. elokuuta 2014

Kurkistus esikoisen huoneeseen

Vihdoin ja viimein sain teille hieman kuvia otettua.
Yksi seinä tapetoitiin ja loput maalattiin.
Tapetissa on kimallusta minkä huomaa kunnolla vasta lähempää katsottua.

 Esikoisen huoneeseen on pienenä haaveena Muuton Unfold-valaisin.
Kattoon kuitenkin päätyi Ikean Hektar-valaisin.
Edellinen valaisin oli laitettu kattoon reilu seitsemän vuotta sitten, 
kun muutimme tähän taloon. Ikkunan puolelta varjostin oli täysin auringon polttama.
Kyllä on voimaa auringolla.

Jyväskylän asuntomessuilla käydessä kävimme ystäväni kanssa tutustumassa myös Jyväskylän liikkeisiin.
Harjun paperi oli kyllä korttien taivas.
Sieltä lähtikin mukaani mm. esikoisen huoneeseen kuvassa olevat pienet kortit.
Huomatkaa ihana kaarvalaiva, minkä tyttöni on itse tehnyt.
Haaparannalla käydessä sain vihdoin käytyä myös HomeNord putiikissa.
Sieltä Bloomingvillen nupit esikoiselle naulakoiksi.

AURINKOISTA VIIKKOA!

12 kommenttia:

  1. Ihana huone, simppeli ja väriensä puolesta aikaa kestävä. Nuo Bloomingvillen nupit ovat minulle ihan uusi tuttavuus.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos. Nyt oli tosiaan tarkoitus laittaa seinät sellaisiksi, että helpointa vain muuttaa tekstiileillä ilmettä. Tyttö myös itse halusi just tämän tapetin. Bloomingvillen nupit olivat itsellekin ihan uusi juttu.

      Poista
  2. Tosi kiva huone. Tapetti on upea! <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos. Tummaa mutta häivähdys tyttömäisyyttä kimalluksen vuoksi ;)

      Poista
  3. Tuo lamppu on kyllä niin paras!!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kumpi noista, haaveeni vai nykyinen ;) Itse kyllä tykkään molemmista.

      Poista
  4. Aivan ihana huone! Pakko kompata edellistä kommentoijaa, tapetti on kieltämättä aivan upea!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos. On se kyllä kiva. Onnistunut valinta!

      Poista
  5. Tosi kivat nuo pikkuhyllyjen asetelmat! :)

    VastaaPoista
  6. Kaunista ja ihana tuo uusi väri seinässä! ONnistunut muutos :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos. Ollaan kyllä itsekin tyytyväisiä. Niin vaikea oli päättää maalin sävyä mutta ihan hyvä päätös lopulta oli, vaikka vielä epäilin senkin jälkeen kun ensimmäiset maalin vedot oli seinässä.

      Poista