sunnuntai 19. heinäkuuta 2015

Kun pitäisi osata nauttia

Täällä oon saanut viettää pidennettyä viikonloppua yksinään.
Mies kun lähti erääseen työhommaan etelä-suomeen,
niin tytöt lähtivät mun vanhemmille.
Ajatuksena vähän, että mulla olisi helpompaa,
 kun tämä raskaus ei tunnu olevan helpoimmasta päästä,
ja tytöillä mukavaa puuhastelua.
Ensimmäiset päivät menikin siinä,
kun kärsin oksennustaudista.
Voin sanoa, ettei mikään mukava fiilis kun oksettaa,
 supistaa ja vauva myllertää mahassa yhtäaikaa.
Onneksi tuo tauti oli suhteellisen nopeasti selätetty!
Mitä sen jälkeen tein.
Sain ainakin nukuttua päiväunia 
(yöt menee enimmäkseen valvoessa),
katsellut ja kuvannut pihan kukkia.
Herkutellut ihan yksinään.
Käynyt pienillä kävelylenkeillä koiran kanssa. 
Yrittänyt nauttia kodin hiljaisuudesta.

Todellisuudessa olen ikävöinyt perhettäni.
Koti on tyhjä, kun tytöt ei ollut pitämässä ääntä.
Yön tunnit tuntuivat pitkiltä, kun ei kuulunut perheen kuorsausta ja unista tuhinaa.
Ääni, joka joskus on niin ärsyttänyt, niin nyt sitä olikin ikävä.
Miehen kanssa ei yleensä olla kauan erossa toisistaan.
Harvemmin toinen käy yksinään jossain.
Välillä kun arki on vienyt mennessään sitä on miettinyt,
sillain kepeäasti, onko vielä ne samat tunteet kuin joskus ennen.
Tällainen pieni ero sopivasti muistuttaa,
että kyllä sitä samaa rakkautta ja ikävöintiä on edelleen.
Monesti ne asiat vaan jää arjen hampaisiin
ja toinen tuntuu jotenkin itsestäänselvältä.
Tytöt hain jo eilen kotiin.
Hieman aikaisemmin kuin oli alunperin tarkoitus.
Kohta pitäisi miehenkin saapua.
Sitten taas perhe koossa ♥

Aloin muute alkukesästä ennen meidän reissua tekemään lavasohvaa taakse.
Tarkoitus oli projektia jatkaa reissun jälkeen,
mutta oma vointini sanoi toisin.
Eipä tuota kyllä ole paljon ollut päiviäkään, jolloin siinä olisi voinut kesästä nauttia.
Pystyy siinä nyt kuitenkin jotenkin olemaan.
Nauttimaan jätskiä ja lukemaan uusinta Dekoa,
mikä on asuntomessu numero.
Tänä vuonna messut jääkin käymättä.
Ensi kesänä sitten Seinäjoelle.

AURINKOISTA ALKAVAA VIIKKOA KAIKILLE!

9 kommenttia:

  1. Meillä on ökätaudissa kuopus 10v. Kesä on ollut niin kylmä, että tuntuu ihmeeltä, että pöpöt jyllää..
    Mulla on sama juttu, kun perhe on muualla. Kaipaan ja öisin on vaikea nukkua. Oma lauma on rakas!
    Parempia vointeja sinulle!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitoksia. Onkohan sitä tautia nyt liikkeellä. Meilläkin oli ensin kuopuksella, joka eräs yö oksensi mun päälle. Yök! Eipä siis ihme että tauti tuli myös minulle.
      On se aika jännä kun välillä niin kaipaa omaa aikaa. Sitten kun sitä on niin ikävöi perhettä.

      Poista
  2. Oma perhe on kyllä ihana, vaikka välillä tietty rasittavakin. Sitten tosiaan kun on hetken erossa niin ikävä on kova. Täällä odotetaan myös miestä kotiin työreissusta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juu, kyllä ne on ihanan rasittavia. Eilen kuopus kotiutuessaan mulle kiukutteli ihan täysillä. Kyllä siinä mietti että sellaistako mulla oli ikävä :D

      Poista
  3. Ha, mä taas en ikävöinyt miestä yhtään joten mä en taida rakastaa häntä enää. Olen ikionnellinen jokaisesta hetkestä jonka saan olla yksinään. <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No, jokainen kokee asiat eritavoin. Itse sitä vaan huomasi kuinka täältä puuttui se toinen puolisko ja lapset kun olin yksin. Ilman ei osaisi olla <3

      Poista
  4. Huh, kuulostaa kamalalta tuo tauti + supistelut.. Toivottavasti voit paremmin!!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juu ei ollut mitään herkkua. Tauti on selätetty mutta supistuksia aina silloin tällöin. Nytkin niiden takia valvon.

      Poista
  5. Kiitos paljon! Kyllä mä luulen että parempi vointi tulee vasta sitten kun vauva päättää syntyä. Jospa ei enää kovin kauan menisi.

    VastaaPoista