perjantai 17. heinäkuuta 2015

Meillä juhlittiin

 Tytöt täyttivät maanantaina ja tiistaina vuosia.
Isompi yhdeksän ja pienempi seitsemän.
Joka kerta sitä voi ihmetellä, että miten ovat jo niin isoja!?
Miten aika menee sellaisella vauhdilla!?

Synttäreitä juhlittiin viikonloppuna.
Lauantaina kavereiden kanssa, sunnuntaina sukulaiset ja kummit.
Itsestä tuntui, että tänä vuonna juhlat menivät vaan jotenkin.
Itsellä kun olo ei ole mikään mainioin, niin samanlaista panostusta ei jaksanut kuin aikaisempina vuosina.
Oikeastihan se taitaa niin olla, että vanhemmat haluavat laittaa enemmän mitä lapset edes vaativat.
Meilläkin tytöt olivat kyllä tyytyväisiä juhliinsa.
Apua leivontaan sain onneksi ystävältä ja anopilta.
Ilman miestäni synttäreistä ei olisi tullut yhtään mitään.

Olemme järjestäneet tytöille aina yhteiset kaverisynttärit.
Nyt kun kuopuksella on kaveripiiri laajentunut todella isoksi
sai miettiä miten kaikki lapset edes mahtuvat pöydän ääreen.
Suurinosa vieraista olikin kuopuksen kavereita.
Kesä on siinä mielessä huonoa aikaa, että monet ovat just silloin reissussa tms.
eivätkä pääse juhlimaan. Näin kävi muutaman esikoisen kavereiden kohdalla.
Lauantaina tarjoiluna oli tyttöjen toiveista mm. boolia, jäätelöä, mutakakkua,
kissa-pikkuleipiä, hedelmävartaita, mokkapaloja, kauravuokia.
Kissojen leipominen oli aika mielenkiintoinen ja hauska projekti.
Idea vaikutti yksinkertaiselta ja helpolta toteuttaa.
Murotaikinasta vaan pursotetaan kissan vartalo ja sitten koristellaan.
Siinä vaiheessa kun meillä oli paksu taikina rikkonut kaksi pursotinta
 päädyttiin vain pyörittelemään taikinasta tankoja ja ne muotoiltiin.
Hyviä tuli silti. Ei ehkä niin kauniin näköisiä ja osa kissoista sai reppana-nimen.
Pikkuleivät oli kuitenkin tosi suosittuja.

Lauantain tarjoilusta en ehtinytkään oikein ottaa kuvaa.
Paljon samoja herkkuja, mutta vielä lisäksi kahdenlaista voileipäkakkua, juustokakku
ja tietysti ihan perinteinen mansikkakakku.

Nyt kun juhlat on juhlittu aletaan vaan entistä enemmän odottamaan vauvan syntymää.

14 kommenttia:

  1. Ihanat tarjottavat teillä on ollut ja kaunis kattaus myös ♡

    VastaaPoista
  2. Aivan ihania kissa-pikkuleipiä :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos. Ne oli kyllä aika suloisia ja mikä tärkeintä myös maistuivat. Niitä siis varmasti tehdään joskus uudestaan.

      Poista
  3. Noniin, hyvinhän ne juhlat onnistui, vaikka asiaa stressasit! Ja hirmuisesti on ollut tarjottaviakin :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. voi kuule, tuo oli pieni määrä siihen mitä yleensä on ollut ;) Ja en olisi ilman apua saanut paljon tehtyä. Onneksi vieraatkin sen verran tuttuja että itse kävivät myös kahvia lisää ottamassa kun emäntä ei jaksanut pystyssä olla.

      Poista
    2. Nii, ja se yks asia mitä stressasin... Ikkunat on edelleen pesemättä ;) Joskus on vaan pakko antaa itselle periksi.

      Poista
  4. Ihanalta näyttää, niin koristelut kuin tarjottavatkin:)!!! Nuo kissakeksit on supersöpöjä<3 Onnea tytöille!

    VastaaPoista
  5. Kaunista ja ihanat tarjottavat! Meillä alkaa synttärirumba 2.8 ja elokuussa vietämme yhteensä viidet lähipiirin kekkerit, joista kahdet meillä. Leipominen odottaa;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos. Teillä siis juhlaa tiedossa, mutta leivonta on mukavaa. Ainakn itse tykkään. Meidän perheessä juhlaputki näin heinä-elokuussa. Miehellä ja minulla elokuun puolella synttärit. Ja nyt tietysti vielä tulee kolmannen muksun synttärit tähän samaan :)

      Poista
  6. Hauskojahan nuo kissa pikkuleivät ovat. :)
    Mokkapaloja taitaa olla joka lapsen synttäreillä. :D Itsellä ainakin oli aikoinaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Miks et ole vastannut mulle mitään ? :(

      Poista
    2. Anteeksi, tämä on jäänyt. Yleensä aina tietyn postausmäärän välein siivoan spostista kommentit ja samalla siitä huomaa onko kaikkeen vastannut eli vielä olisi vastaus tullut.

      Kissakeksit oli kyllä kivoja, ja meidän kissafanin mieleen. Mokkapaloja ollut itselläkin lapsena aina synttäreillä ja on yks leivonnaisista mitä ensimmäisten joukossa olen alkanut itsekseen leipomaan. Onhan ne niin hyviä, että pakko tehdä aina omien lasten juhliinkin. Joskus ihan huvinvuoksikin :)

      Poista