keskiviikko 29. heinäkuuta 2015

Reissussa osa 3 - Lampaita ja Pohjois-Gotlantia

Taas hieman meidän reissua.

Gotlannissa lampaita riittää joka paikassa.
Saarella oli useita lammastiloja, missä sai käydä vierailulla.
Valitsimme turistilehden ja mökin läheisyyden perusteella
Lammastilan Gisslause.

Valinta oli kyllä hyvä.
Kun ajoimme pihaan oltiin meitä heti ystävällisesti vastaanottamassa.
Tilan emäntä kertoi meille lampaista, näytti mitä tuotteita lampaan villasta on tehty jne.
Tytöt saivat maatila-aiheisia leikkaa ja liimaa-askarteluja kotiin viemiseksi.

Saimme syöttää lampaille näkkileipää
ja tytöt saivat myös juottaa karitsoja tuttipullolla.
Tuo hetki reissusta olikin tytöille kaikista mieleenpainuvin.
Kuopus aikookin isona lammasfarmariksi.
Itsekin kyllä vähän ihastuin lampaisiin.
Tuo ruskea kaipasi minulta koko ajan silitystä.
Oikein painautui kiinni jalkaa vasten.


Eräänä sateisena harmaana päivänä lähdimme ajelulle Pohjois-Gotlantiin.
Jotenkin oli hienon näköistä, kun hyvä että taivaan ja meren rajaa edes erotti toisistaan.

Paikka oli Hallshuk
Kartasta katsottiin mitähän nähtävyyksiä matkalla olisi
ja pariin pysähdyttiin.
Toinen oli vanha kirkon raunio, Ganns ödekyrka
Toinen oli paikka, missä suvivirsi on saanut alkunsa. 
Hångers Kalla.
Siinä oli kivan oloinen puistoalue, missä paremmalla ilmalla olisi ollut kiva syödä eväitä.

Kun oli vähän parempi päivä lähdimme uudestaan pohjoista kohti.
Hetken kävimme ihailemassa Gotland Ring moottoriradalla autojen ja moottoripyörien pärinää.
Rata on rakennettu entiselle kalkki- ja louhosalueelle.
Tämän huomasikin osittain maan väristä.
Sitten mentiin paikkaan, mikä oli yksi sellainen mitä olin odottanut näkeväni.
Blå Lagunen.
Entinen kivilouhos, mihin on myöhemmin tullut vesi.
Niin ihanan väristä vettä, että olisi sen puolesta voinut luulla olevansa josssain välimerellä.
Vesi oli myös todella kirkasta.
Rannassa oli suhteellisen matalaa n. 3 metriä, minkä jälkeen tuli yhtäkkiä syvempää.
Kun lapset touhusi vedessä, niin itse näki mihin asti heidän kestää antaa mennä.
Vesi ei ollut kyllä mitään kovin lämmintä, mutta kyllähän meidän vesipeto uskaltautui uimaan ja sukeltelemaan.
Kävimme myös pyörähtämässä entisen kalkkitehtaan pihassa,
mikä nykyään toimii museona.
Pihassa oli hieno juna, mikä teki välillä pieniä reittiajeluja.
Ei sattunut olemaan ihan lähiaikoina lähdössä matkaan,
joten junamatkaa ei koettu.
Vielä olisi muutama juttu tulossa.

4 kommenttia:

  1. Taas niin ihania kuvia, hauska tuo yksi lammas joka yrittää syödä myös neuletakin :D
    Ihanan väristä vettä siellä on ollut, ihan kuin olisitte Kreikassa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos. Sitä lammasta ollaankin muisteltu :)
      Tuo vesi laguunassa oli kyllä niin kauniin väristä ja niin kirkasta!

      Poista
  2. Näitä on kiva lukea ja kuvia katsoa. Itse kun ei pääse koti Suomea kauemmas. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva kuulla, niin ei tule pelkästään itselle tehtyä :) Suomessakin on paljon kivoja paikkoja. Me ollaankin viime vuodet tehty matkat niin että joka toinen vuosi ruotsi ja joka toinen suomi.

      Poista