tiistai 29. tammikuuta 2013

Viikonloppureissu

Aluksi näytti ikävästi siltä, että reissu täytyy unohtaa.
Torstai-perjantai välisenä yönä alkoi taas esikoinen uudestaan oksentamaan.
Aamulla tytöt herätin ajoissa. Annoin heille juotavaa.
Kun juoma pysyi sisällä, niin uskallettiin lähteä ajamaan kohti pääkaupunkia.
Tauti oli voitettu!

Tällä kertaa hotellihuone ei ollut yhtään tyyliäni.
Kyllähän siellä kuitenkin uni maistui pari yötä.

Shoppailuun ei ollut paljon aikaa.
Äkkiä pyörähdettiin Kampissa ja Forumilla.
Ei sieltä mitään erikoisempaa tullut ostettua.

Lauantaina mentiin katsomaan Disney on Ice-showta.
Oli todella hieno esitys! Tytötkin tykkäsivät.
Kuvista nyt ihaillaan sitä tunnelmaa.

Sunnuntaina aamupalan jälkeen lähdettiin jo ajelemaan kotia kohti.
Nopeasti meni viikonloppu. Ei sitä paljon ehdi.
Varsinkin kun täytyy ajatella myös lasten jaksamista.
On nuo pienet viikonloppureissut toisinaan ihan kivoja arjen keskelle.
Nyt sitten odottelemaan seuraavaa reissua!

4 kommenttia: