lauantai 21. maaliskuuta 2015

Nimipäivän muistamista

Jonkun aikaa sitten juhlittiin esikoisen nimipäivää.
Meillä on tapana muistaa pienesti tyttöjä nimipäivänä.
Yleensä silloin käy kylässä mummut ja papat.
Toisinaan myös kummit.

Tapa on oikeastaan lähtenyt siitä, kun tytöt joutuvat synttärijuhlat jakamaan
niin nimipäivä on sitten aivan oma juttu.

Kuopuksen kanssa askarreltiin esikoiselle pöllö-kortti.
Lahjaksi sai meiltä Oppi&Ilo-sarjan sanapuuha-paketin.
Kuopuksellakin on oma paketti, joten nyt myös siskolla.
Oppi&Ilo sarjan jutut ovat kyllä kivoja.
Näissä tehtäväpaketeissa on kortteja ja tussi.
Tussin jäljen saa pyyhittyä pois, joten tehtäviä voi tehdä aina uudelleen.
Luulen, että nämä lähtevät meillä kesälomareissulla mukaan.

Esikoinen sai mummulta ja papalta kirjan, 
mikä hieman huvitti.
Heinähattu, Vilttitossu ja Vauva.

Vuosi sitten kirjoitinkin tänne blogiini postauksen Heinähattu & Vilttotossu.
Pääset sen lukemaan tästä.
Nyt siskosten mukaan on meilläkin tulossa vauva.
Toivottavasti meidän tytöt ottavat tulokkaan paremmin vastaan,
mitä kirjassa lopulta kävi.

Onko teillä tapana muistaa lapsia nimipäivänä?

6 kommenttia:

  1. Meillä kotona muistettiin aina nimipäivänä jollakin pienellä ja edelleenkin saan äidiltäni ja mammaltani nimipäiväkortit :) Mies taas ei ymmärrä sitä ollenkaan... Hauska huomata, miten erilaisia juttuja kenenkin lapsuudenkodissa on tehty!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minunkin lapsuudenkodissa on pienesti muistettu. Hyvä syy pienelle herkutteluhetkelle. Miehen kodissa ei ole ollut tällainen yhtään tapana. Nyt mies tämän ymmärtää meidän lasten kohdalla sen vuoksi että synttärit on tosiaan peräkkäiset päivät, niin nyt näin lapsille oma pieni juhla. Lasten myötä varsinkin on huomannut erilaisten juhlien yms. perinteet miten omassa lapsuudenkodissa on totuttu. Sitten yritetty jotenkin yhteistyössä vääntää asioista nyt meidän perheen näköiset jutut.

      Poista
  2. Kyllä oma nimi on muistamisen arvoinen. Meillä kotona on vietetty aina nimipäiviä täytekakku tarjoilujen kera ja lahjat vaihdetaan äitin kanssa vielä tänäkin päivänä. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin on. Pitää olla ylpeä omasta nimestään! Meilläkin taidettiin muistaa minun nimipäiviä siihen asti kunnes lapset tulivat. Sitten on jäänyt kun muutenkin on sellaiseen aikaan jolloin meillä on juhlia paljon.

      Poista
  3. Ihana pöllö kortti! :) Tuo heinähattu, vilttitossu ja vauva kirja on tosi hauska!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Esikoinen on nyt ahminut sen läpi ja oli kuulemma hyvä kirja! Täytyy alkaa itse lukemaan kuopukselle.

      Poista