perjantai 2. marraskuuta 2012

Lempiastiani

Otin Kohti kotisaarta-blogin Sannan sivulta haasteen esitellä lempiastiani. 
Itse en myöskään laita tätä eteenpäin erityisesti kenellekää. 
Kaikki saavat ottaa haasteen vastaan, jotka vaan haluavat.

Kun aloin tarkemmin astioita miettimään huomasin niistäkin näkyvän osa minua.
Tykkään enemmän yksinkertaisuudesta, sellaisesta selvästä.
Toisaalta tyyli ja mieltymys näyttää kai pikkuhiljaa siirtyvän toisenlaiseenkin.
Siitä tämän postauksen lopussa.

Tietenkin on tämä yksi suosikki,joka aikaisemmin jo täällä blogissa näkynyt. Muumi-astiat.
Niistäkin minulla on erityiset lempparit. 
Ruskea Nipsu-muki ja Rakastunut Mymmeli,
mistä kuvat näkyy molemmissa allaolevissa kuvissa.

Selkeää ja yksinkertaisuuta tuovat Teema-sarja, 
minkä lautasia ja tarjoiluvateja meillä on.



Kuva storeiittala.com

Haaveessa olisi Teeman ihanan turkoosin värinen tarjoilukulho. Minun väri.

Juomalaseissakin suositaan yksinkertaista.
Meiltä löytyy Iittalan Kartio-laseja kirkkaina, tummansinisinä ja harmaina.
Lisäksi kaksi muumilasia. 
Nämä kaksi ostin ikäänkuin koekäyttöön, miten kuvat kestää astianpesukonetta. 
Niitä kun ei saisi siellä pestä. Hyvin on vuoden kestänyt. 
Aina välillä tulee myös käsin pestyä.



Kahvikupit, joita käytetään enimmäkseen juhlissa tai jos vieraita on enemmän, 
ovat Arabiaa ja Pentikiä.
Arabian kupit olen saanut vanhemmiltani muutettua pois lapsuudenkodista.
He ovat itse saaneet kupit aikanaan häälahjaksi.
Pentikin kupeista tykkään enemmän ja ne ovat yksi lemppari.



Kuten näkyy olen enimmäkseen vannoutunut Iittalan, Arabian ja Pentikin nimiin.
On kuitenkin muitakin asioita, jotka ovat tärkeitä. Niillä on tunnearvoa.
Esimerkkinä nämä alla olevat käpy-jälkiruokakulhot olen saanut mummultani lapsena.
Mummulla oli tapana ostaa aina arvat jokaiselle lapsenlapselle. 
Jostakin arvonnasta olen nämä voittanut.



Lisäksi on astioita, mistä tykkään ja mitä haluaisin ostaa.
Onneksi kohta joulu. Toivomuksia voi esittää joulupukille ;)
Näistä näkyy se, että nyt saa laseissakin olla mielestäni jotain pientä kuviota 
tai joku vähän erikoinen muoto.

Esimerkiksi: Kastehelmi, jota alkanutkin keräämään jälkiruokakulhoina.
Tarkoitus ostaa vielä ainakin tarjoilukulho.



Marimekon sukat makkaralla-juomalasit ovat suloisia. 
Niitä olisi kiva saada erilaisilla väreillä.
Osaatko arvata mikä väri on minun suosikki?



Melko uudet sarjaton-tuotteet ovat myös ihastuttaneet minua.



Näistä kahvimukeista en ole edes osannut vielä päättää kumpi olisi ihanampi. 
Valkoinen vai vaaleanpunainen.





2 kommenttia:

  1. Ihania astioita! Meilläkin on valkoista teemaa lautaspuolella. Muumimukeja en oo enää ostanut uusia, kun iski kyllästyminen, mutta se alkaa mennä ohi ja tykkään taas. Sarjattomat on ihania, sukat makkaralla sellainen ikuisuushaave. Kastehelmet myös niin sööttejä. Rakastan astioita ja jonkuverran niitä tulee osteltua. :) -mama-

    VastaaPoista
  2. Kiitos elllu :) Itselläkin jossain vaiheessa iski kyllästyminen muumiastioihin eikä siltä ajalta ole niitä kausimukeja. Sitten taas innostuin, kun mieskin niitä joskus ostelee. Nykyään on tapana laittaa kesällä talviaiheiset yläkaappiin ja talvella taas toisinpäin.

    VastaaPoista