lauantai 14. kesäkuuta 2014

Rocky Road kuppikakut


Sain vietettyä esikoisen kanssa ihan kaksin aikaa, kun pienempi oli kaverilla leikkimässä.
Tärkeää on antaa molemmille tytöille ihan yksin huomiota.
Kuopus kyllä osaa mainiosti sen ottaa ja vaatiakin,
mutta esikoinen tyytyy siihen mitä saa.

Harvemmin isompaa neitiä leipominen kiinnostaa,
mutta nyt halusi sitä kokeilla.
 Päätettiin leipoa Leila Lindholmin ohjeella Rocky Road kuppikakkuja.
Leila leipoo ohjelma on oikein kivaa katsottavaa.
Monesti tulee mieleen että pitäisi monia reseptejä kokeilla.
Tämäkin resepti on Leilan nettisivuilla --> klik


Kirjoitetaan resepti vielä tänne itsellekin muistiin.

LEILAN ROCKY ROAD KUPPIKAKUT
(12kpl)

1 tl vaniljasokeria
2 ½ dl sokeria
3 luomu kananmunaa
2 rkl kylmää kahvia
1 dl kermaviiliä
50 g voita
2 tl leivinjauhetta
3 ½ dl vehnäjauhoja
4 rkl hyvän laatuista kaakaojauhetta
ripaus suolaa
100g hyvänlaatuista 70% tummaa suklaata
2 dl suolapähkinöitä
2 kourallista mini vaahtokarkkeja
2 kourallista dumlekarkkeja

Laita uuni lämpenemään 175 asteeseen.
Vatkaa  kananmunat, sokeri ja vaniljasokeri kuohkeaksi vaahdoksi.
Sulata voi ja lisää siihen kermaviili ja kahvi.
Sekoita seos muna-sokerivaahtoon.
Sekoita vehnäjauho, leivinjauhe, kaakaojauhe ja suola keskenään
ja kääntele seos varovasti taikinaan.
Hienonna tumma suklaa ja sulata vesihauteessa.
Sekoita sulanut suklaa taikinaan.
Aseta muffinivuoat pellille.
Täyty vuoat 2/3 osaan vuorotellen Dumle-toffeilla, minivaahtokarkeilla,
suolapähkinöillä ja taikinalla.
Paista uunin keskiosassa noin 15 minuuttia.

Itse kyllä laitoin vain 2dl sokeria.
Suolapähkinöitä ja vaahtokarkkeja ei mennyt ihan noin paljon.
Muffineihin olisi ollut vielä kuorrutus, mutta ei sitä tehty.
Tarpeeksi makeaa ilman sitäkin.

Magnetix Wellness-arvonta on suoritettu uudestaan.
Voittajaksi random org arpoi arvan numero 34.
Tämä osui nimimerkille Me Wämili.
Paljon Onnea!
 

MAKOISAA VIIKONLOPPUA!

9 kommenttia:

  1. kuulostaa herkulliselta.
    ja onnittelut uudelle voittajalle! Toivottavasti nyt saat voittajaan yhteyden.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oli kyllä aikamoista herkkua. Nyt on voittajaan saatu yhteys ja korvakorut pääsee matkaan.

      Poista
  2. Aikamoinen sokeripläjäys. =) Oli varmasti makeita.
    Laitoitteko noita Dumle karkkeja yhen jokaiseen vuokaan vai useamman? Ovat kuitenkin aika isoja niin jäin miettimään.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juu kyllä yksi muffini hyvin riitti makean nälkään. Suurinpiirtein yks dumple tuli vuokaa koti. Joihinki vaan puolikas.

      Poista
  3. Heippa! Tulin sitten vastavierailulle blogiisi ja jäin heti lukijaksesi! Mukavan näköistä menoa teillä ja ihania sisustusjuttuja! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hei. Kiitoksia. Kiva kun tulit ja jäit lukijaksi :)

      Poista
  4. HI i love your blog , you have a new follower from Chile
    Angelica

    VastaaPoista