sunnuntai 17. toukokuuta 2015

Ihana muistaminen

Jonkun aikaa sitten Jaana blogista at home muisti minua haasteella,
missä ilahdutetaan blogikaveria.
Lähdin haasteeseen mukaan ja sain Jaanalta paketin.
Ihana yllätyksen Jaana laittoikin minulle.
Messinki alunen, ihana itse piirtämä sulka-kortti,
Marimekko servettipaketti ja vähän suuta makeaksi suklaalla.

Ennenkuin sain tämän postauksen tehtyä,
niin suklaa on jo syötynä ja servettejäkin tullut käytettyä,
joten ne eivät päätyneet kuviin asti.
Messinki alunen on kyllä niin kaunis.
Niitä jo ehdinkin Jaanan blogissa ihailla,
ja nyt minulla itselläkin on yksi sellainen.
 Tällä hetkellä sai paikkansa keittiössä sijaitsevasta string pocket-hyllystä.
Jotenkin sopii niin hyvin yhteen meidän  Kuplat-valaisimen kanssa.
 Sulka-piirros kyllä ansaitsee ympärilleen kehykset.

Oikein paljon kiitoksia Jaana! Halauksia ♥

P:S Te joita minä lupasin muistaa, niin en suinkaan ole unohtanut asiaa.
Pieni ajatus ollut mielessä, mutta en ole saanut sitä toteutettua
kun ollut nyt kaikenlaista omassa voinnissa.

14 kommenttia:

  1. Ehdottomasti kehyksiin tuo sulkakortti. On se niin kaunis.
    Rauhaisaa sunnuntain jatkoa!

    VastaaPoista
  2. Vastaukset
    1. Niin on <3 Olin ihan otettu kun tämän sain.

      Poista
  3. Ihana lahja. Tuollaiset lahjat, mitkä tulevat käyttöön ja ilahduttavat aidosti saajaansa ovat kyllä ihan parhaita.
    Mukavaa sunnuntaita!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niinpä! Ja vielä sellainen mikä on itse tehty just lahjansaajalle.

      Poista
  4. Oi olepa hyvä vain! Ja halaukset sinnekin! Mukava kuulla, että muistamiset olivat mieleisiä. Ja oli niin mukava nähdä eilen ♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oli tosiaan mukava nähdä ♥ Nämä olivat kyllä niiin mun mieleeni.

      Poista
  5. Olipas ihania muistamisia!! Miten sitä voikin joku noin pieni ja yksinkertainen olla niin ihanaa ja kaunista ja vielä tärkeääkin :) Hassua tämä sisustaminen ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. On tämä sisustaminen tosiaan välillä vähän hassua. Aina ei tarvitse olla isoa ja kallista että se on myös ihanaa ja kaunista,
      Monesti voi ollakin just päinvastoin.

      Poista
  6. Oletpa saanut kivan paketin :) Sulka on aivan ihana!!!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Todellakin! Olin niin ilahtunut kun paketin avasin. Sulkaan pitäisi ostaa kehykset ympärille.

      Poista
  7. Ihanat muistamiset! Ja toi sulkapiirros on ihan mieletön ♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. On kyllä. En minä vaan osaisi tuollaista saada aikaiseksi!

      Poista