keskiviikko 13. toukokuuta 2015

Kerran lämpöisenä päivänä

Näin synkkänä, sateisena, harmaana päivänä voi muistella aurinkoisempaa päivää.
Silloin oli kyllä aika kylmä tuuli, mutta takaterassimme on kuitenkin aika hyvin suojassa.
Tytöt leikkivät viltin päällä barbeilla ja poneilla.
Itse katselin tyttöjen touhuja samalla nauttien lattea.
Ihanaa arjen pientä iloa.

Orvokit on taas löytäneet paikkansa meidän terassin viereltä.
Joka kesä ne siihen kasvaa.
Voikukka ilmestynyt talon seinustalle.
Annetaan nyt hetki siinä kukoistaa ennenkuin revitään pois.
Niitä ei kyllä minun mielestä tarvisi pihalla olla. Tytöt ovat asiasta toista mieltä.
Tälle aamulle on käyty tutustumassa tulevan ekaluokkalaisen kanssa kouluun.
Eipä siinä oikeastaan mitään ihmeellistä ollut.
Samassa koulussa kun on jo tämän vuoden ollut.
Opettaja ainoastaan vaihtuu, ja tuleva opettajakin on jo ennestään tuttu.
Päiväkoti "ura" lopetettiin kun jäin töistä sairauslomalle.
Neiti oli vain innoissaan. Itsellä ehkä oli hieman haikea fiilis.
Niin monta vuotta ollaan päiväkodin portista kuljettu.
Kyllähän me varmaan vielä sinne palataan tämän tulokkaan kanssa.

6 kommenttia:

  1. Kiva kuitenkin, että koulu ja tuleva opekin ovat jo tuttuja!
    Mukavaa keskiviikkoa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. On kyllä. Syksy ei kuulemma jännitä yhtään kun kaikki on tuttua.

      Poista
  2. Ihania kesäisiä kuvia! Kouluun tutustuminen on tosi iso ja liikuttava asia ja se eka koulupäivä....

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Onhan se kyllä, vaikka meistä tuntuu että se eskarin aloitus oli nyt isompi juttu.

      Poista
  3. Ihania kuvia juuri tähän hetkeen. Ulkona tuulee/sataa/vihmoo... hurja keli. Kiitos kauniista ja lämpimistä kuvista :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ole hyvä! Itsekin kaipasi kuvista edes lämpöä :)

      Poista