tiistai 18. marraskuuta 2014

DIYrtti-haaste: Paikka yrteille ja minttuinen jälkiruoka

Syyskuussa kirjoitin haasteesta/yhteistyöstä (klik),
mihin Järvikylä pyysi minua mukaan.
Haasteen toisen vaiheen aika on nyt.


Järvikylältä sain tällä kertaa yrtteinä:
thai basilika, oregano, minttu ja raakuna.
Haasteessa sai jälleen vapaat kädet tehdä yrteistä/yrteille,
mitä mieleen sattui tulemaan.

Tämän haasteen julkaisu onkin minua jonkun aikaa jo poltellut,
sillä itse Diy-juttu on ollut jo jonkun aikaa valmiina.
Yrttejä tulee jonkinverran syötyä.
Tuntui että niille täytyy paikka löytää keittiöstä.
Amppelin pohjaksi virkkasin pienen ympyrän valkoisesta kuteesta.
Fimo-massasta muovailin helmiä amppelin koristeeksi.
Sitten vain kuteesta amppelia rakentamaan.
Näin yrtit roikkuvat kivasti keittiössä.
Eivät vie pöytätilaa ja ovat kuitenkin lähellä ruokaa laittaessa.

Kun tämä idea oli jo toteutettu en vielä tiennyt tulevan haasteen yrttejä.
Siellä olikin yksi minun lempimausta - minttu.

 Siitä tuli tehtyä
Minttuinen kerrosjälkiruoka

Minttuinen kerrosjälkiruoka
250 g rahkaa
2 dl kermaa
1 tl vaniljasokeri
tuoretta minttua
(sokeria)

marjoja
digestivekeksejä

Vatkaa kerma vaahdoksi, lisää sekaan pieneksi silputut mintun lehdet, vaniljasokeri ja rahka.
Laita jälkiruoan pohjalle keksinmuruja, päälle rahkaseosta, marjoja jne.
Lopuksi nauti!


Tämän kertaisessa postauksessa oli todellakin haastetta.
Harmaat päivät eivät tuntuneet olevan puolellani,
ja valokuvat on sen mukaisia.
Onneksi itse sisältö on kuitenkin mielestäni mukava.

Kiitos Järvikylälle mukavasta yhteistyöstä!

14 kommenttia:

  1. Voi miten viehättävät yrttiamppelit! ♥ Ja herkullisen näköinen jälkiruoka :-)

    VastaaPoista
  2. Vastaukset
    1. Kiitos ♥ Jälkkäri oli kyllä nam. Tuoreet marjat olisi varmasti vielä parempia.

      Poista
  3. Ihanat amppelit. Täällä kokkailtiin eilen yrttijuttuja, niistä joku päivä blogissakin ;) Olipas ihanat yritit tässä satsissa!!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos. Mielenkiinnolla jään odottamaan mitä sinulta on syntynyt. Nyt oli tosiaan ihanat yrtit!

      Poista
  4. Siis niin kauniit noi amppelit, kyllä oot taitava. Yrtitkin tulee ihanasti nyt esille.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos. Ei tuo mahdottamasti taitoa vaadi. Hieman vaan ajattelu meni lujille kun mietti miten langat ja helmet laittaa :)

      Poista
  5. Vau, nuo amppelit, aivan ihanat!!! Sulta se onnistuu tommonenki, en ois ikinä keksiny enkä varmaan osaiskaan. Yrtitki tulee kyllä ihanasti esille noissa!

    Sanna

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitoksia ♥ Kyllä sä osaisit. Ei tuo nyt niiin vaikea juttu ole :)

      Poista
  6. No onpa todellakin symppikset yrttiamppelit :). Olisivat nättejä, vaikka kiikkuisivat tyhjilläänkin, mutta kyllä vaan kaikista noista vihreistä tulee energiaa ihan vaan katsomalla. Ja harvemmin innostun mistään jälkkäreistä, kun en ole makean ystävä, mutta toi sun minttuinen kerrosherkku näyttä kyllä todella houkuttelevalta. Etenkin kun sisältää mun jokapäivän suosikkia rahkaa :).

    (Mua vähän harmittaa, kun ostin sellaisen Fiskarsin yrttialtaan, että saisin kaikki kaupan salaatit ym. pysymään tuoreina. Ja olishan ne pysyneetkin, mutta sen yrttipuutarhan led-valo on niin kirkas, että ei sovi mun silmille :(. Harmittaa, mutta pakko on siitä luopua ja tyytyä vihanneslaatikossa nuutuneisiin versioihin :))

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos :) Tuo ei tosiaan ole kovin makeaa. Sokerin laitoin suluissa kun itse en sitä laittanut, mutta makean ystävä tai joka ei rahkan mausta tykkää varmasti haluaa enemmän makeutta. Rahkaa tulee täälläkin syötyä todella paljon!

      Joskus olen miettinyt että sellainen fiskarskin yrttiallas olisi kiva, mutta luulenpa että taitais minullekin oli liian kirkas. Täytynee aina ostaa uudet yrtit, ja kyllähän meillä tulee syödyksi kun pupullekin annetaan.

      Poista
  7. Nam herkkua! :)
    Kivasti olet sinäkin toteuttanut haasteen :)

    VastaaPoista