keskiviikko 18. maaliskuuta 2015

Keittiön uusi matto

Blogimaailma on siitä "pahasta", että usein saa vinkkejä kanssasisarilta.
Valkoisen kartanon elämää-blogin Hansuli kirjoitti jonku aikaa sitten mattovinkkiä.
Olin jo jonkun aikaa miettinyt keittiöön uuden maton ostamista.
Välillä jo mietin etten laittaisi ruokapöydän alle ollenkaan mattoa,
mutta mielestäni meillä näyttää alastomalta jos pöydän alla ei ole pehmustetta.

Monet ovat varmasti sitä mieltä, että lapsiperheessä matto on kauhistus ruokapöydän alla.
Täytyy sanoa, että nykyään käy niin että me aikuiset itse sotketaan yhtä paljon kuin lapset.

Tällä kertaa halusin maton olevan edellistä hieman isompi.
Yleinen ohjehan on, että matto olisi sen kokoinen
että pöydän ääressä istuessaankin tuolin jalat ovat maton päällä.
Ihan tähän uusi mattokaan ei aivan yletä.
Vielä itsellä tuolin jalat pysyy maton päällä, mutta ei varmaan kauan ;)
Sen minkä koin tärkeäksi oli, että pöydän päädyssä oleva TrippTrapp mahtuu myös kunnolla maton päälle.
Kuopus edelleen istuu tässä tuolissa ja kuopukselta tuoli siirtyykin vauvan käyttöön.
Tarkoitus on ostaa tuoliin newborn-setti.


Näitä kuvia katsellessa(kin) häiritsee tripp trappin väri.
Ei ollut silloin vielä valkoista kun tuoli aikoinaan esikoiselle ostettiin.
Eikä ollut niitä kaikkia herkkuvärejä mitä nyt on saatavilla.
Tuoli on ollut kyllä todella hyvä ostos, joten voin suositella!

KIVAA PÄIVÄÄ!

16 kommenttia:

  1. Mäkin jo meinasin tilata ton maton, kun oli niin halpa :) Mutta edelleen meillä on keittiö ilman mattoa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juu, ei ollut hinta paha. Aika monta kertaa vierailin stockkan sivuilla ja mietin asiaa. Lopulta oli pakko klikata ostoskoriin :)

      Poista
  2. Oikein hyvältä näyttää uusi matto . Ihanaa ja aurinkoista keskiviikkoa :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juu ja on tosin kivan oloinen. Aurinkoista keskiviikkoa myös sinne! <3

      Poista
  3. Täälläkin painitaan mattopulmien kanssa! Tämä näyttää kyllä kivalta! :-)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tämä on kyllä kiva matto eikä yhtään pahanhintainen. Stockmannilta löytyy ;)

      Poista
  4. Vastaukset
    1. Tyytyväinen olen kyllä ostokseen :) Aurinkoista viikkoa myös sinulle!

      Poista
  5. Todella kiva ja raidat toimii aina :))

    VastaaPoista
  6. Tosi kivan näköinen ♥ Käy kurkkaamassa minunkin blogia jos kiinnostaa :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. On kyllä hyvä. Ei ole ostospäätös kaduttanut :) Minäpäs käyn vierailulla. Kiitti vinkistä :)

      Poista
  7. Pimpelipom, tulinpas vastavierailulle :) Kiitos kivasta kommentistasi blogissani!

    Matto sopii mainiosti tuohon pöydän alle :) Itselläni oli juuri saman värinen raitainen muovimatto keittiössä, mutta siihen tuli tuolinjalasta reikä (epistä) aika pian. Pieni kylläkin, mutta itseä häiritsevä. Nyt onkin hakusessa uusi matto. Joskus tuntuu, että keittiöön sopivia ei ole tehtykään...aina on sitä ruuppua ja pitäisi olla helppohoitoinen ja vielä kauniskin. Etsintä jatkukoon...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva kun kävit vierailemassa :)

      Juu, harvemmin mitään keittiöön tarkoitettuja oikein löytyy. Meillä on ollut nyt jonkun aikaa ihan tavallinen puuvillamatto. Suht. hyvin on pysynyt puhtaana.

      Poista
  8. Aivan upee ,matto, mutta miten se pysyy puhtaana? Meillä ei ainakaan pysyis...Sen verran lapset sotkee :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Eihän se nyt aina pysykään puhtaana. Suurinpiirtein kaks kertaa vuodessa ollaan keittiönmatto pesty. Ei meillä lapset niin paljon sotke. Jos ovat oppineet pudottamatta ruokaa, kun ihan koirankin takia (moniallerginen) saa olla tarkkana.

      Poista