keskiviikko 20. maaliskuuta 2013

Hapuillen koskettimia

Jossain vaiheessa olenkin blogissani kertonut, kuinka olen ollut pitkällä sairauslomalla loukkaantumisen takia.
Tämä vaikutti minun rakkaan harrastuksen, musiikin, toteuttamiseenkin.
Pieniä määriä olen pystynyt pianoa soittamaan. Taidot ovat kuitenkin ruostuneet todella paljon.
Lisäksi vammani edelleen asettaa jotain rajoituksia. 

Tämä harrastukseni on hyvä ammatissani. Se oli yksi monista syistä nykyisen työpaikan saamiseen.
Tämän vuoksi olen myös töissä ensimmäisiä ihmisiä joille annetaan kunnia(?) kyseiseen suoritukseen.
Tänään minun täytyikin pitkästä aikaa soittaa ja laulaa muiden ihmisten kuullen.
Lisäksi vielä yksi kappaleista sattui olemaan sellainen, mikä oli ns. minun ja mummun laulu.
Mummulle tätä usein soitin ja lauloin, kun oli hänen yksi lempilauluista.
Viimeiseksi esitin tämän mummun hautajaisissa vuosi sitten.
Tämän päivän esityksessä itku oli aika lähellä, mutta sain pidettyä itseni kasassa.

Huomaan, että olen välillä liian kriittinen itseäni kohtaan. Jospa joskus opin, että entiseen ei ole enää paluuta.
Soittaessa pieniä virheitä tuli vasemman käden takia, mutta tuskin suurinosa yleisöstä edes niitä huomasi.
Esityksen paras palkinto oli lopussa iloiset mielet ja kiitokset.


Kotiin tullessa pianon pimputus kuului ulos asti.
Äiti sai heti nuotit käteen, mitä pitäisi soittaa ja laulaa.
Kohta täytyykin lähteä viemään tytöt muskariin.

Mukavaa keskiviikkoiltaa!

2 kommenttia:

  1. Jos mä jonkun taidon haluaisin niin se olisi laulutaito ja pianon soittamisen taito. Ole ylpeä niistä! Ja voin lyödä vetoa, että tämänpäiväinen kuulijakuntasi ei huomannut virheitä. Varsinkaan jos kyse oli pienistä lapsista tai vanhoista ihmisistä :) He kun ovat kiitollisinta yleisöä koskaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Täytyy olla ylpeä. Toivottavasti tämä taito pysyisi edes jotenkin.

      Poista