keskiviikko 20. toukokuuta 2015

Vinttikissalla kylässä

Pop-bloggaajat järjestivät jälleen treffit.
Tällä kertaa kotinsa oven meille aukaisi Vinttikissa.

Taidokkaasti sisustettu koti, jossa oli mielettömästi kauniita yksityiskohtia.
Tuolla kodissa kun käveli niin tuntui näkevän aina jotain uutta.
Paljon itse tehtyä,
vanhoja tavaroita joilla varmasti oli tarinoita kerrottavanaan,
matkoilta muistoina sarvia ja puita.
Kaikkea kaunista.

Kuvia tuli otettua valtavasti ja hieman oli vaikeuksia valita,
mitkä teille näytän. Nyt siis vuorossa kuvatulva.
Olohuoneen musta seinä oli upea. Ei tehnyt yhtään huonetta liian synkäksi.
Kukat oli kauniisti amppelissa roikkumassa, ja miten kivassa paikassa.
Tulivat tuossa oikein kivasti esille valkoista seinää vasten.
Tytön valtakuntaa. Kyllähän tuolla prinsessa varmasti viihtyy.

Pojan huonetta.


Vanhempien makuuhuone oli todella iso, mihin mahtui hyvin huonekaluja.
Aivan ihana huone!
Valitettavasti tapaamiseen ei tällä kertaa päässyt kovin isoa porukkaa.
Meitä oli minun lisäksesi vieraana naiset blogeista At home ja Villa Emmassa.

Toisaalta oikein mukavaa oli vaihteeksi nähdä pienelläkin porukalla.
Juttua riitti sisustuksesta ja bloggaamisesta mutta myös paljon muusta.
On se jännä, kuinka toisten kanssa tuntuu löytyvän heti yhteinen sävel
 vaikka ensimmäistä kertaa näkee.

Kiitos teille naiset mukavasta päivästä! ♥

ps. Teimme myös vähän muutakin kuin juttelimme kahvipöydän ääressä.
Tulossa siis lisää juttua tästä kivasta päivästä.

18 kommenttia:

  1. Onpas viihtyisä koti - ja nimenomaan koti - ei mikään näyttelytila!
    Tuo seinä on upea ja kaunis myös tuollaisena vaaleampana - ihanan rosoinen pinta!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olet kyllä aivan oikeassa. Koti isolla K:lla. Niin lämmin tunnelmakin oli!

      Poista
  2. On kyllä todella kaunis koti. Ihailen myös värien käyttöä tässä kodissa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Eikö olekin, ja värien käyttö niin uskaliasta. Itse hieman arkailen käyttää värejä mutta ihailen suunnattomasti niitä jotka uskaltavat!

      Poista
  3. Kivan näköinen koti ja blogitapaamiset on huippuja! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Blogitapaamiset ovat kyllä todella kivoja! Yks parhaimmista asioista tässä bloggailussa. Tapaa muita samanhenkisiä ihmisiä, jotka jaksavat just jutella niistä samoista asioita, mutta puheenaihetta löytyy monesti paljon muustakin.

      Poista
  4. Sitä aina näkee bloggaajan kodin niin uudella tavalla kun pääsee paikan päälle ihastelemaan :) Kauniit kuvat! Oli kiva päivä ja kiitos matkaseurasta :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niinpä! Ei sitä jotenkin osaa kuvista oikein hahmottaa millainen koti onkaan.
      Kiitos sinulle kun sain kyydin! <3

      Poista
  5. Kauniita kuvia olet ottanut :) Ja toi musta seinä on ihan mieletön!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitoksia. Musta seinä on kyllä upea. Jotenkin tuo valkoinen kaappi tavaroineen tuli upeasti esille sitä vasten.

      Poista
  6. Kauniita kuvia, ihanat nuo viherkasvit :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos. Viherkasvit oli kyllä kivasti laitettu esille, ja kyllähän ne tuo lisää kotoisuutta.

      Poista
  7. Toisten koteihin kurkistaminen on kyllä jotain niin mukavaa! Se on jännä, miten musta seinä jaksaa ihmetyttää. Itselläni sellainen on makuuhuoneessa ja sitä edelleen lähes kaikki tuttavat kauhisteleva, mutta paikalle tullessa näkevät, ettei ole yhtään paha sittenkään :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin on. Kuvista ei todellakaan saa niin paljon irti kuin paikan päällä. Jotenkin sitä itsekin kuvittelee mustan seinän todella synkäksi ja radikaaliseksi vedoksi, mutta täytyy myöntää että upea se vaan on! Ei yksi seinä niin paljon tummuutta tuo.

      Poista
  8. Kiitos kauniista kirjoituksesta ja käynnistä! Ihana lukea miten toiset oman kodin näkee :). Mukava päivä oli! Sai olla ihan oma itsensä samankaltaisessa seurassa! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Paljon kiitoksia sinulle! ♥ Oli todella mukava päivä!

      Poista
  9. Ihana koti ja kivoja kuvia olet ottanut. Harmi, en päässyt minäkään mukaan, kun mies oli töissä vuorokauden...Kivaa loppuviikkoa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Vinttikissan koti oli kyllä oikein ihana ja kotoisan oloinen. Harmi kun et päässyt. Toivottavasti ensi kerralla!
      Mukavaa loppuviikkoa!

      Poista